Kenraali Thetys ei jaksa enää odotella: se haluaa hallita. Jos Queen Thalassa ei kerran suostu antamaan sille Vesivaltakunnan kruunua, Thetysille kelpaa mikä tahansa kruunu! Kunnianhimossaan Thetys on solminut vaarallisen liittouman, ja se on myös vienyt mukanaan valtamerten tärkeimmän aarteen.

Mitä Thetys oikein aikoo? Onnistuuko Thalassa pysäyttämään Thetysin yksin? Näyttää siltä, että Thalassan on kutsuttava apuun omat liittolaisensa... sekä näiden muinaiset liittolaiset.

Syvyyksien aikakauden Myyttiset hirviöt
Thetysin vallantavoittelun myötä uusi sukupolvi Myyttisiä hirviöitä on ilmestynyt esittelemään voimiaan. Uudet Myyttiset hirviöt ovat tähän asti voimakkaimpia olentoja, ja niillä on omat kirjansa, ominaisuutensa ja taitonsa... Syvyyksien aikakauden hirviöiden määrä on kuitenkin aiempia sukupolvia pienempi, ja uusia hirviöitä ilmestyy joka kausi aiempaa vähemmän. Hanki mahdollisimman monta Syvyyksien aikakauden hirviötä, sillä nopeat syövät hitaat!

Korallia
Syvyyksien sukupolven Myyttisten hirviöiden tähtitason korottamiseen tarvitaan uutta erityisresurssia – maagista merikasvia, jota Thetysin ei olisi koskaan pitänyt viedä meren pohjasta: koralliaa. Korallian avulla päästät Myyttisten hirviöiden voimat todella valloilleen, joten hanki sitä itsellesi, ennen kuin vihollisesi ehtivät! Koralliaa voi käyttää Myyttisten hirviöiden kaikkien sukupolvien tähtitason korottamiseen, mutta Syvyyksien aikakauden Myyttisten hirviöiden tähtitason korottaminen onnistuu vain ja ainoastaan korallian avulla. Korallian valtakaudella astroniittia käytetään pelkästään Galaktisen sukupolven hirviöiden tähtitason korottamiseen!

Tutustu Ikiaikaisiin hirviöihin
Syvyyksien aikakauden Myyttiset hirviöt eivät saapuneet taistelukentälle yksin, vaan ne toivat mukanaan salaisimmat liittolaisensa: Ikiaikaiset hirviöt ovat saapuneet vaatimaan osaansa Monster Legends -universumissa! Ikiaikaiset hirviöt ovat uusi hirviöiden harvinaisuusluokka, ja ne ovat pelin tähän asti voimakkaimpia hirviöitä. Kukin Ikiaikainen hirviö kuuluu tiettyyn ryhmittymään, ja ne ovat ainutkertaisia olentoja: Ikiaikaiset hirviöt asuvat omissa asumuksissaan, niitä voi omistaa vain yhden samanlaisen kerrallaan (ei kopioita) ja niiden tähtitasoa voi korottaa vain niiden omilla soluilla. Näiden hirviöiden solujen kerääminen voi olla haastava urakka, mutta kun onnistut korottamaan hirviösi tähtitasoa, siitä tulee lähes pysäyttämätön peto!

Ikiaikaisia hirviöitä voi saada vain niihin liittyvistä Pandalfin kutsuloitsuporteista. Jos siis haaveilet sellaisesta, koeta kerätä mahdollisimman paljon kutsumislipukkeita. Jos onni oikein potkaisee, voit kenties kutsua portista myös muita erityisiä Syvyyksien aikakauden Myyttisiä hirviöitä, jotka ovat hurjan tehokkaita Ikiaikaisten hirviöiden rinnalla – tai voit saada lisää resursseja, joilla voit korottaa aiempien sukupolvien Myyttisiä hirviötä.

Ikiaikaiset hirviöt mullistavat taisteluja perin pohjin: kun tietyt ehdot täyttyvät, Ikiaikaiset hirviöt heräävät ja muuntautuvat oikeaan muotoonsa, jolloin ne saavat kaksi lisähyvettä (hyveet ovat omiaisuuksia, joita ei voi poistaa käytöstä) ja voivat käyttää erityistaitoaan. Kun Ikiaikaisen hirviön erityistaito on käytetty, hirviö muuntautuu takaisin tavalliseen muotoonsa ja alkaa kerätä voimia uutta muodonmuutosta varten.

Ikiaikaiset hirviöt ja Syvyyksien aikakauden Myyttiset hirviöt ovat tämän aikakauden ikimuistoisempien taistelujen päähahmoja muutenkin kuin voimiensa vuoksi: tietyt Syvyyksien aikakausien hirviöt toimivat erittäin hyvin yhdessä oman ryhmittymänsä Ikiaikaisen hirviön kanssa, ja lisäksi kukin Ikiaikainen hirviö voi torjua toisen Ikiaikaisen hirviön voimia omalla tavallaan. Hirviöiden välinen tasapaino on nyt erittäin tärkeässä roolissa – saat pian oppia, kuinka tärkeässä.

Ikiaikaisilla hirviöllä ja Syvyyksien sukupolven Myyttisillä hirviöilä ei ole uusia kykyjä, joten luvassa on tiukkoja taisteluja, joista vain vahvimmat selviävät voittajina.

Tähtitason korotuksen eloonjääntityrmät
Tämän aikakauden hirviöillä ei ole omaa tähtitason korotuksen eloonjääntityrmää, mutta tyrmistä voi silti kerätä tähtitason korotusresursseja aiempien sukupolvien hirviöitä varten. Tyrmistä voi löytää myös soluja useille Paldalfin kutsuloitsupalvelun hirviötyypeille.

Ikiaikaiset reliikit
Parhaat hirviöt ansaitsevat vain parasta! Syvyyksien sukupolven Myyttiset hirviöt ja Ikiaikaiset hirviöt voi varustaa Ikiaikaisilla reliikeillä – juuri niitä varten luoduilla uuden harvinaisuustason varusteilla. Ikiaikaisilla reliikeillä on Kykyjä vastaavia ominaisuuksia, jotka ovat kuitenkin paljon tasapainoisempia – ja reliikit pitävät sisällään uusia taitoja tai ominaisuuksia sen mukaan, minkä ryhmittymän tai sukupolven hirviöitä vastaan taistelet! Niitä ei todellakaan kannata jättää väliin.

Uusia Seikkailukartta-saaria
Pyytävälle annetaan: kuusi uutta Seikkailusaarta upeine palkintoineen odottaa urheita pelaajia. Lähde kokemaan uusia seikkailuja!

Tiimikaupan uutisia
Olemme uudistaneet Tiimikaupan tarjouksia vastaamaan paremmin pelaajien tarpeita ja toiveita: näin sinä ja tiimisi pärjäätte Tiimisodissa entistä paremmin. 

Aikakauden saagojen uusi aikataulu
Muutamme aikakauden saagojen julkaisutapaa ja niihin liittyviä vaatimuksia: näin varmistamme, että saagojen tahti, käytettävyys ja nautittavuus on entistä parempi koko Monster Legends -pelaajayhteisölle. Tästä lähtien kullakin kaudella julkaistaan vain yksi aikakauden saaga, jonka voi suorittaa tietyn ryhmittymän hirviöillä. Sallittujen hirviöiden määrä ei siis enää rajoitu vain yhteen sankariin! 

Pelitasapainoon vaikuttavia muutoksia
Korjaamme eri tähtitasojen välisten voimaetujen tasapainoa, jotta hirviöiden voimien kasvukehitys on aiempaa parempi ja helpommin ennustettavissa. 


Tämän aikakauden aikana peliin on luvassa paljon kaikenlaista! Pidä uutiskanaviamme silmällä, niin kuulet lisää Ikiaikaisista hirviöistä, pelitasapainon uudistuksista, uuden aikakauden saagoista ja monesta muusta jutusta. Palautteenne on taas kerran meille erittäin tärkeää, joten kertokaa mielipiteenne virallisia tiedotuskanaviamme pitkin. Nähdään taas Leijuvilla saarilla, hirviömestarit!